Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Vihreänä kateudesta, osa 2

Ryhdyin viime viikolla ensimmäistä kertaa todenteolla etsimään ulkomaisia puutarhablogeja. Niitä löytyi oikeastaan hämmästyttävän vähän, mutta osa sisälsi kyllä sellaista kuvamateriaalia, että oksat pois.

Kyllä minäkin. Jos asuisin puutarhan vieressä. Ja ihan ihan tosissani yrittäisin.

(Tai sitten en).

Ryökäleet.

Alla mehitähdet kasvamassa ison kiven päällä puutarhan luonnonmukaisessa osassa.

sunnuntai, lokakuuta 30, 2005

Jäähyväiset kesälle

Tänään sanoin puutarhalle hyvästit. Kylmyys oli vihdoin saanut kärhöt ja kehäkukatkin lopettamaan kukintansa. Kohmettuneiden kasvien seasta erottui taas puutarhan muoto; oli helppo tehdä suuria suunnitelmia.

Seuraavan kerran sormet työnnetään multaan (lumikinokseen) varmaan aprillipäivänä. Päivän kuva on sopiva kahdellakin tapaa, ensinnäkin se on iltarusko, ja toisekseen se on otettu tämän vuoden ensimmäisenä puutarhapäivänä.

Näistä tulee pitkät viisi kuukautta.

perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Synkkää ja ikävää

Ulkona on aivan masentavan harmaata. Luvattu sääkään ei ole kovin aurinkoista, mutta silti aion sitkeästi lähteä puutarhaan. Pakko päästä sanomaan jäähyväiset.

Auringonkaipuuseen Kultapallo. Tämä kasvaa puutarhassa kuin rikkaruoho: aina väärässä paikassa.

Rudbeckia laciniata 'Goldball'

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Talvi tuli (ja meni)

Ensilumen rippeet oli juuri nähtävissä kun käväisin aamulla ulkona koiran kanssa. Ei talvi saa kyllä vielä tullakaan: Narsissien istutus jäi hyvin myöhäiseen ajankohtaan ensin matkan, sitten flunssan ja vielä puolukoiden poiminnan takia, ja viimeisinä istutetut ovat ehtineet olla maassa vasta kolme viikkoa. Asianharrastajat sanoo, että ennen maan jäätymistä pitäisi juurten saada kasvaa kuusi viikkoa. Näillä säillä taitavat kaikki siihen ehtiä, mutta ihan mielenkiintoista nähdä, näkyykö keväällä eroa aiemmin ja myöhemmin istutettujen välillä.

Lumentulon kunniaksi jotain lumenvalkoista: kärhö Miss Bateman kukki kauniisti juuri ostettuna. Mitenköhän käy ensi kesänä...

Clematis Miss Bateman

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Loppukatselmointi

Viikonlopusta näyttää tulevan yllättävän lämmin, ja lähden varmaan käymään puutarhassa vielä kerran. Viime vuonna joulu vietettiin mökillä, mutta puutarhanhoitomielessä tämä taitaa olla viimeinen kerta ennen kevättä.

Suunnitelmana on kierrellä ympäri puutarhaa ja pistää muistiin kesän onnistumiset ja epäonnistumiset. Tämä oli neljäs vuosi kun hoidin puutarhaa tosissaan ja alkukohdasta on edetty pitkä matka. Mutta Jaskan (johon tunnun nykyään linkittävän jatkuvasti...) blogikommenteissaan kirjoittama lause: "Tänä vuonna ensimmäisen kerran tunsin puutarhani tilaksi, jossa saattoi olla sisällä", ei ole ihan vielä saavutettu. No, Jaskalla meni siihen kymmenen vuotta, ei siis mitään kiirettä vielä.

Näiden orvokkien esiäidit ostettiin täyttämään vanhan maitolaiturin alustaa vuonna 2002. Jälkeläispolvet ovat edenneet lähtöpaikasta jo kolmisen metriä ja täyttäneet lähes kokonaan kuivan navetanseinän, jossa mikään muu ei ole jaksanut kasvaa. Joskus puutarhakin hoitaa itse itsensä.

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Bright-eyed and bushy-tailed

Kun näin puutarhattoman viikonlopun jälkeen on vaikea keksiä puutarhaan liittyvää polkkausaihetta, tulee väistämättä mieleen miten juttua mahtaa riittää pitkän talven yli. Puutarhakuvia kyllä löytyy vaikka joka päivälle kaksi, tosin niissäkin aletaan jossain vaiheessa toistamaan samoja aiheita.

Suutarin tyttärentyttärenä aion kyllä pysyä lestissäni, ja olla muuttamatta tätä neulontablogiksi. Vaikka villasukkien teko tarvittaessa onnistuukin.

Alla syysleimu Bright Eyes. Luulin tämänkin saaneeni jo hengiltä, mutta yhä se vaan porskuttaa. Niinkuin toivottavasti tämä blogikin.

Phlox paniculata Bright Eyes

sunnuntai, lokakuuta 23, 2005

Eedenistä itään

Nelonenkin aikoo tunkea kauhansa puutarhaohjelmien soppaan. Ohjelman kuvauksesta tulee mieleen lähinnä Ground Force, joka Briteissä sai puutarhaohjelmaksi valtavia katsojalukuja. Jään mielenkiinnolla odottamaan aikaansaannoksen laatua. Sivuilla ei missään mainita, milloin ohjelman on tarkoitus alkaa, mutta veikkaisin kevättä.

Ulkona näyttää niin syksyiseltä, että mikään keväinen tai kesäinen kuva ei sovi tunnelmaan. Tässä siis pioni syysvärityksessä. Kuvasta näkyy myös mitä käytän pionien tukina: Puutarhan laidalla tiheikkönä kasvavat pikkupihlajat pääsevät hyötykäyttöön.

lauantaina, lokakuuta 22, 2005

Kumisaappaista korkokenkiin

Sitähän luulisi, että jos puutarhuri on tekemisissä hollantilaisen miehen kanssa, niin kyseessä olisi kukkasipulit. Mutta puutarhoinnin ollessa mahdotonta puutarhuri pistää tietysti trancekengät jalkaan ja tanssii neljään asti. Olen aina ollutkin sitä mieltä, että puutarhanhoito pitää minut poissa pahanteosta, mikä tuli nyt todistettua :)

Tässä on Maiden's Blushin toisenlainen kukka, voi olla, että tässä tulee paljastettua perinpohjin oma ruusutietämättömyys, mutta minusta ne näyttävät ihan erilaisilta... Ruusu on sekä tunnistettavaksi Jaskalle, että (Jaskan esimerkin mukaan) omistettu tuhannennelle kävijälle.

torstaina, lokakuuta 20, 2005

Alta nollan

Ilmatieteen laitos on taas siirtynyt tiukalle linjalle ja lupaa sunnuntaiksi lumisadetta. Puutarhamobiilissa on vielä kesärenkaat ja puutarhaan lähtö on vaakalaudalla. Tiesin kyllä sen, että viimeisiä puutarhaviikonloppuja viedään, mutta tämä tuli silti vähän puun takaa. [Huokaus].

Tämä ruusu myytiin nimellä Maiden's Blush, mutta enpä tiedä. Se on vartettu ja osa oksista pukkaa vallan erinäköistä kukkaa, mutta tämä on sitä kauniimpaa mallia.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Narsissimafia

Blogistani on kehittynyt erittäin narsissipitoinen. Se ei suinkaan ollut tarkoituksena, nimimerkkikin tuli alunperin valittua ihan puolivahingossa.

Narsissit vaan ovat vieneet mukanaan, lajivalikoima yli tuplaantui tänä vuonna, ja niiden lisääntyminen ei taida loppua siihen, minulla on jo nyt valmiina lista noin kahdestakymmenestä, jotka (jos valikoimat ei muutu) pistetään tilaukseen ensi syksylle. Pahasti pelkään, että niidenkin määrä voi lisääntyä pimeinä talvi-iltoina netissä haaveillessa.

Laskeskelin aikani kuluksi, kuinka monta kuvaa narsisseista verrattuna muihin puutarhakuviin blogiin on tullut tähän mennessä laitettua. Muut kuvat vievät vielä voiton luvuin 41 vs. 31. Täytyy yrittää jatkossakin välttää narsissien ylivaltaa.

Mutta kumpaan kategoriaan menee kuva narsisseissa viime keväänä istuskelleesta öttiäisestä?

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Väsynyttä meininkiä

Tänään on noustu viideltä. Joo, aamulla.

Pääsin sen ansiosta sentään ihailemaan lehtipuiden kauniita oksia aamunkajoa vasten, ennen kuin pohjoisempana sumu peitti kaiken. Hassua, miten sääolot voi olla tosi paikallisia.

Jotain piristävää keltaista tähän väsymykseen: Maailman monilukuisin narsissi (kukakohan sen on muka laskenut?) Carlton ja siihen eksynyt kimalainen.

Narcissus Carlton

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

46 and counting

Olen roudannut valtavat läjäni puutarhalehtiä mökille, jotta silloinkin kun sää estää puutarhoinnin voi ainakin lukea puutarhanhoidosta ja tihrustaa ikkunasta omaansa sateen piiskatessa ikkunaan. Syysillan pimetessä asettauduin siis mukavasti nojatuoliin, otin pinosta käteeni yhden, ja kas, siinähän oli artikkeli narsisseista.

Jutussa (vuodelta 2001) haastateltiin suomalaista narsissiharrastajaa. Ihastelin kuvia monesta narsissista, joita ei omasta puutarhasta (vielä) löydy, ja olin erittäin vakuuttunut siitä, että tässä nyt on SE suuri harrastaja, jota voi pitää esikuvanaan ja katsoa ylöspäin, kunnes käänsin taas sivua. Ja siinä se sitten oli: "Puutarhasta löytyy 25 eri narsissilajiketta!"

Eh?

(Haastattelupyynnöt voi jättää kommentteihin... ;)

Narcissus Ice King

sunnuntai, lokakuuta 16, 2005

Kultakutri ja kolmet hanskat

Intiaanisyksy vaihtui normaaliin syksysäähän ja puutarhanhoito sujui keväisen lämpöisissä (max +7C) olosuhteissa ja varusteissa, olinkin jo unohtanut millaista on puutarhoida pukeutuneena Michelin-mieheksi.

Pari viikonloppua on nyt tullut tehtyä perinteisiä kevättöitä, juhannusruusupuskan & lumimarjan juuriversot sai tuta järeää karsintaa ja pihan vierustan puuston pääluku tipahti taas neljällä. Kylmä sää saa minut selvästi tuntemaan tarvetta katkoa jotain :)

Pakko kehua puutarhahanskoja: Ostin Kevätpuutarha-messuilta kolmet Showa-hanskat, jotka ovat aivan loistavia; Yhdet ovat ohuenohuet ja loistavat tarkkaan työhön, yhdet on keskipaksut ja loistavat kun sää on vähän viileä ja kolmannet on paksut ja tarpeeksi lämpimät kevät- ja syystöihin. Nyt kun vain keksisi mistä niitä saisi lisää, sen verran tehokkaassa käytössä ne on olleet.

Onnistuin tekemään suurmokan, jätin kameran kotiin :( Ei puutarhassa olisi kyllä ollut juuri mitään kuvattavaakaan, syysleimu Spitfire oli avannut vielä yhden kukan, mutta siinä se sitten olikin.

Viimeinkin saapuneen syksyn kunniaksi vaahteranlehtiä.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Eppu Normaali

Tuleeko kellekään muulle syksyllä puistossa kävellessä mielihalu kerätä kaikki puista pudonneet lehdet ja viedä ne omaan puutarhaan kompostoitavaksi?

Tämä kuva on jäänyt jostain syystä käyttämättä, ehkä siksi, että se on niin peruskamaa kuin olla ja voi, useimpien ihmisten mielikuva narsissista: Keltainen torvinarsissi. Niitä löytyy useita eri lajikkeita, jotka näyttävät kaikki melkein samalta. Tässä kuitenkin lajike Golden Harvest.

Ja otsikko mennee ohi kaikilta muilta paitsi Mel Brooks-faneilta :)

Narcissus Golden Harvest

torstaina, lokakuuta 13, 2005

Leiskuntaa

Ei vieläkään mitään sanottavaa. Väänsin sitten leiskaa, eihän sen korjaamiseen mennytkään kuin puoli vuotta. Älkää kysykö mitä teen työkseni...

Kamera jätti taas kopioimatta kärhön upean samettisen purppuran, mutta paremman puutteessa: Warszawska Nike.

Clematis Warszawska Nike

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Writer's block

Ei inspiraatiota. Alla juhannusruusu nupulla. Ja vihaan vattukärsäkkäitä. Ensi vuonna otan ne kyllä hengiltä.

Rosa pimpinellifolia Plena

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Neiti Etsivä ja Mystinen Narsissi

Viimeisiä puutarhaviikonloppuja viedään. Voisinpa sanoa, että kaikki narsissilajikkeet on istutettu, mutta vielä sinnittelee Ice Follies'in pienimmät jämäsipulit, jotka eivät mahtuneet lajikkeelle varattuun tilaan. Suunnitelmana on laittaa ne ihan minne tahansa. Kyseistä paikkaa ei vain ole vielä löytynyt (...).

Istutettu on kuitenkin noin kuusisataa sipulia. Valmiiksi maassa on parisataa lisää. Huolellisesti luotu matemaattinen malli (joskus on liikaa aikaa/liian vähän tekemistä...) ennustaa, että kaikkien lajikkeiden onnistuessa kukkia pitäisi tulla yli tuhat. En jaksaisi odottaa seitsemää kuukautta, mutta ei tässä muukaan auta.

Alla olevan myyntipakkauksessa luvattiin sen olevan kerrottu narsissi White Lion. Kerrottu se on kyllä, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Se muistuttaa lajiketta Irene Copeland, mutta mitään todisteita ei (vielä) ole. Salapoliisityö jatkuu.

Narcissus

torstaina, lokakuuta 06, 2005

Korpikuusen kannon alla

Ravintola Lehtovaaran omistaja haastoi tässä mennäkesänä jonkun oikeuteen 80 000 €uron edestä koska kyseinen henkilö oli kirjoittanut blogissaan negatiivisesti ravintolasta. Ei tainnut mennä haaste ihan läpi, mutta silläkin riskillä...

Korpikankaan tilaus tuli tänään, ja täytyy sanoa että tänä vuonna firman suoritus ei ollut ihan se 100% mitä odotin.

Kun kuvastossa lukee "Sipulit ovat huippulaatua ja isoja", sekä "Sipulikoko 14/16", niin kuusi yksinenäistä 12-13 senttistä (=ympärysmitta, ja totta vatussa mittasin ne) Arctic Goldia ei ihan täytä lupausta. Ihan saman tasoisia löytyi viime viikolla Prismasta hintaan 2,90/5kpl, ei suinkaan 6,40/6kpl.

Red Rascal oli vaihdettu (ilmoittamatta) lajikkeeseen Birma. Vaikka niitä löytyy puutarhasta jo valmiiksi, se ei tällä kertaa haitannut. Lajikkeen vaihtuminen ei varmasti ollut Korpikankaan syy, mutta kun pussista löytyi yksi läpimätä sivusipuli, ei tästäkään tullut pisteitä kotiin.

Totuuden nimissä Fragrant Breeze'istä jokainen oli kooltaan 16+, useimmat kaksi-, ja jopa kolmenenäisiä. Miniatyyrinarsissi W.P.Milner oli pikkuista yksinenäistä, mutta sen koosta ei luvattukaan mitään. Joka tapauksessa asiakastyytyväisyyttä ei tällä kertaa ihan aikaansaatu. Arctic Goldeista voisi tehdä reklamaation samantein. En taida jaksaa, siirrän vain euroni jatkossa paremmille metsästysmaille.

Pari vuotta sitten sain Korpikankaalta silkkaa laatua; upeita isoja tuplanenäisiä sipuleita. Tässä niistä yksi.

Narcissus Easter Dawn


Laji Birma on kasvanut puutarhassa jo kymmenen vuotta. Ne ovat (valitettavasti) yksinenäisiä, mutta sentään kaksikorvaisia. Ja kuten kuvasta näkyy, aina valmiina auttamaan narsissien mittailussa.


Felis Domesticus Birma :)

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Keeping up appearances

Minua hämmästyttää suuresti, ettei puutarhablogeja ole kuin 15 tai niillä main. Neuleblogejakin on noin bziljoona. Ehkä useimmilla puutarhureilla on niin paljon tekemistä puutarhassa, ettei ole aikaa blogata, minkä tälläkin hetkellä huomaa. Minä ja Jaska tunnutaan olevan ainoat melkein vakipäivittäjät.

Jos jokin blogi osoittaa sen, että puutarhan ei tarvitse olla kummoinen jotta siitä saa väännettyä blogin, niin se on tämä. Sitä voisi kuvien perusteella luulla, että meikäläisen puutarhasta löytyy vain kaunista kukkaa toisensa perään. Totuus on se, että valitettavan usein tulee vain taiteltua rikkaruohot pois tieltä hyvän kuvan aikaansaamiseksi :)

Viime vuonna ostettu kärhö Ville de Lyon hidasteli keväällä kasvuunlähdössä, mutta sai näin syksyn tullen kiivettyä luumun latvaan ja kukittua. Kuvan ottaminen vaati kiipeilyä kiven päällä. Hyvä tuli. Väreistä en ota vastuuta. Uusi kamera on harkinnassa.

Clematis Ville de Lyon

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Valoilmiöitä

Narsissien istutuspäivät kaksi, kolme ja neljä on nyt hoidettu (uudistetun) suunnitelman mukaan. Kolmanneksi viimeinen tämän vuoden lomapäivä tuli käytettyä tehokkaasti, sää oli kohdallaan ja istuttamisen lomassa ehti ihailla osittaista auringonpimennystäkin. Istuttamatta on enää yhden penkin vasen reuna, joka vaatii toteutuakseen Korpikankaan yhteistyötä. Narsissilajikkeet lisääntyi ihan vahingossa kolmella: uutta haravaa hakiessa tarttui mukaan kolme narsissipussia. Ilahduin suuresti sipulien laadusta, koko jätti ehkä toivomisen varaa. Eiköhän ne kaikki yhden kukan pukkaise ensi keväänä.

Puutarha näytti tosi kauniilta myöhäissyksystä huolimatta. Syynä lienee se miten valo osuu puutarhaan tähän aikaan vuodesta. Suunnilleen samoin se näkyy joskus huhtikuun alussa, mutta olen pistänyt tähän asti puutarhan sen aikaisen taianomaisuuden vain keväisen uutuudenihastuksen piikkiin.

Hyviä kuvia tuli otettua useita, mutta tämä vei voiton. Kuvan kehäkukkakimppu tuli kanssani kotiin muistuttamaan puutarhasta.

Calendula officialis