Ainoat lapset

Tänään olin miitingissä aivan Sofianlehdon vieressä. Kun pomo tarjosi kyytiä takaisin työpaikalle työajan juostessa, en kehdannut sanoa että voisinpa hilpaista tuonne käväisemään. Sieltä oli oikeasti ostettavaakin: Ihana syreeni ja sen seuraksi joku kärhö. No, täytyy mennä toiste.

Pyhät lupaukset näes ovat lentäneet romukoppaan täysin turhina; nyt on pihassa oikeasti tyhjää tilaa. Naapurin isäntä käväisi kaivinkoneen kanssa ja siinä, missä ennen oli toivoton kivikko aukeaakin mahdollisuuksien maailma. Minun lammikkoideani jyrättiin jo kertaalleen, mutta taidanpa loppujenlopuksi saada tahtoni läpi.

Alla Sannin innoittama kuva minun pihani tulppaanista. Viime vuonna niitä oli 40, mutta tänä vuonna vain yksi jaksoi.

I'm ready for my close-up, Mr. DeMille

Ei ole säitä pidellyt. Kylmää ja pilvistä koko viikonloppu. Paitsi silloin kun koitti paluuhetki: Taivaat aukeni ja ihana auringonvalo palasi. Ihan vaan tehdäkseen minut katkerammaksi kotiinlähdöstä. Ilkiö.

Viikonlopun otoksia katsellessa huomasin jotain hassua. Heti perille päästyäni kävelin ympäri pihaa ja otin kuvia. Ennen kotiinlähtöä otin kameran ja mitä ilmeisimmin otin kaikki samat kuvat uudestaan. Ennalta-arvattava? Minä? Kyllä.

Alla kuva pioninnupusta. Vasemmanpuoleisin muurahainen ihan selvästi pysähtyi poseeraamaan kameralle, joten oli ihan pakko täyttää sen unelma 15 minuutin kuuluisuudesta. Muurahaistelineenä toimii Sarah, mutta myös Marechal McMahon tuntuu lukevan tätä blogia ja on pukannut kolme nuppua.

Creepy sleeping leaper

Viime viikonloppuna näkyi jo pioniversojen päässä nuppuja ja tänään pääsee tarkistamaan tilanteen myöhemmässä olevilta.

Perinnetieto väittää, että uuden pionin kolme ensimmäistä vuotta menevät kaavan sleeps - creeps - leaps mukaan. Moisesta teoriasta herää heti kysymyksiä: Mikä lasketaan ekaksi vuodeksi, jos pioni istutetaan vasta syksyllä? Lasketaanko ruukussa vietetty aika mukaan? Ja kai nyt sentään jaetun juuripalan koollakin on merkitystä?

Sarah kyllä huilaili sleeps-vuotensa (kehitti vain kaksi vartta), teki kaksi kukkaa creeps-vuonna ja pisti shown päälle leaps-vuotena. Toisaalta Marechal McMahon on uinunut jo kaksi kesää. Olis paree vähän alkaa hiippailemaan. Nih.

Neljän tunnin kuluttua pääsen taas puutarhaani. [Jee!]. Alla narsissi Kissproof.

Virheistä oppii

Olipahan taas (pidennetty) viikonloppu. Tietysti laiskottelin lauantain, puuhastelin sunnuntain ja sitten tänään jouduin huhkimaan hullun lailla. Jos joku haluaa koetella mielenterveyttään suosittelen kaivamaan helteessä maasta satakunta kukkivaa narsissia, erottelemaan ne lajikkeen mukaan ja istuttamaan ne samantein upouuteen narsissipenkkiin, ilman vahinkoa lehdille, sipuleille tai juurille.

Yksi hyvä puoli siinä hommassa oli: Samaa ei tarvitse tehdä toiste. En todellakaan aio uudestaan tehdä sitä virhettä, että istuttaisin lajikkeet sekaisin. Tämäkin erehdys oli peruja vuodelta 2002, jolloin minä en vielä erottanut puutarhalapion päitä toisistaan ;)

Kaikki narsissilajikkeet kukkivat vihdoin, virallinen inventaario paljasti niitä olevan yhteensä 21. Niistä 3 lajiketta on osoittautunut joksikin muuksi kuin mitä piti olla ja yksi mysteerinarsissi on vanhaa perua.

Tämän tunnistajalle vihjepalkkio :)

Pyhä sota

Ahh, tiedossa puutarhaviikonloppu lämpimän sään merkeissä. Mikä voisi olla sen ihanampaa? Kermavaahtona kakussa kevään oleminen juuri nyt parhaimmillaan, sekä myöhäisten narsissien kukinta.

Miinuspuolelle menee se, että nyt on se ajankohta, jolloin rikkaruohot aloittavat mielettömän kasvupyrähdyksen. Juuri nyt pitää olla sotisopa kiillotettuna, aseet valmiina taistoon ja mieli rohkea.

Tämä taistelu on hävitty pariin otteeseen. Mutta minähän en luovuta.

Alla narsissi Spellbinder juuri avautuneena.

Mystinen pianonsoittaja pioninostaja

Hahaa, olen kolmen uuden pionin onnellinen omistaja. Paronitar Schroeder ja herra Jules Elie istuskelevat parasta aikaa keittiönpöydällä Big Benin varjossa. Varmaan juovat teetä.

Punaisissa kisa oli kova viimeiseen asti, Rachel meinasi mennä kalkkiviivoilla ohi Benistä, mutta loppujen lopuksi Ben voitti nenän mitalla: Rachelin tuoksu kun ilmeisesti on vain keskinkertainen. Jules oli ihan ylivoimainen vaaleanpunaisten sarjassa ja Paronittaren olisin ostanut jo viime vuonna, mutta silloisella ostoreissulla se oli toivelistasta ainoa, joka ei ollut vielä saapunut myymälään.

Koska en eilen ehtinyt taaskaan valikoimaan uusia kuvia, palataan vanhoihin. Tähän päivään sopii tietysti kuva pionista ja tämä kuva Sarahista on jostain syystä jäänyt käyttämättä. Alla siis La Bernhardt täydessä loistossaan.

Jotain sinistä

Kun en keksi muutakaan kirjoitettavaa, voinkin marista siitä, että ihmiset eivät päivitä puutarhablogejaan. Hei, minullakaan ei ole mitään vaikeuksia päivittää vaikken keksi mitään mielenkiintoista sanottavaa ;) Ja suurin osa teistä sentään asuu puutarhansa vieressä. Antakaa nyt puutarhakaipuussa riutuvalle edes mahdollisuus elää teidän kauttanne viikon aikana :)

Ja pionihankinnat eivät ole edistyneet koska puutarhamobiili oli muussa käytössä. Murrr.

Valmiit narsissikuvat on loppu. Voisin laittaa viimevuotisia, mutta se tuntuisi jotenkin huijaukselta. Tämä on omistettu Wavylle, joka tuntuu tykkäävän tästä väristä :)

Sitä saa mitä tilaa, vai saako?

Pionivalinnat on tehty, nyt ei tarvita kuin puutarhamobiili alle ja nokka kohti kauppaa. Ja jokaiselle valinnalle on vielä varmuuden vuoksi kakkos- ja kolmosvaihtoehdotkin. Niitä ei tietenkään voi kertoa etukäteen, muuten kaikki valtavat ihmislaumat jotka lukevat tätä blogia juoksevat ostamaan ne loppuun ja minä jään ilman :)

Minua muuten ottaa aivoon normipuutarhakauppojen tapa myydä pioneja lajikkeena "vaaleanpunainen" tai "punainen". Täytyy tunnustaa, että Sarah B tuli ostettua moisella nimikkeellä herran vuonna 2001, mutta nyt niskakarvat nousee pystyyn silkasta ajatuksestakin. Katoaakohan nimilappu jossain matkan varrella kasvattajalta puutarhamyymälään, vai eivätkö myymälät jaksa uskoa että ihmisiä kiinnostaa? No se, että niitä on sellaisenaan kaupan riittää kyllä todistamaan sen, että niitä ostetaan.

Onneksi on puutarhaliikkeitä, jotka myyvät lajikenimillä. Mutta niistäkin ostaessa ei auta muu kuin toivoa, että saa mitä luulee ostavansa. Kasvattaja voi huijata välikättä tai välikäsi puutarhamyymälää. Ja joka vaiheessa voi pioni päätyä väärään pinoon tai saada virheellisen etiketin. Pellosta penkkiin on pitkä matka.

Ihan ensimmäinen kuva mitä laitoin koko blogiin oli Mount Hood, mutta jokin tässä keltaisen sävyssä on vaan on niin kaunista.

Bonussektori

Pionipenkkiaikaansaannoksessa (mikä olikaan se suomenkielen pisin sana?) on vielä sellainen sivuvaikutus, että nyt kun kaikki nykyiset on siihen istutettu penkissä on valmis tila vielä kolmelle. Joten olen suorastaan pakotettu virallisesti muuttamaan suunnitelmiani ja ostamaan lisää pioneita :)

Mikä tietysti tarkoittaa jälkikäteistä synninpäästöä siitä yhdestä mukaan eksyneestä pionista. Ja kolmesta kärhöstä. Ja yhdestä syreenistä...

Sormet syyhyten ja kieli pitkällä siis luen myyntilistoja ja vertailen lajikkeita. Koska pionipenkki on suunniteltu olemaan harmoninen värikokonaisuus (älkääs kukaan katsoko sitä eilistä kuvaa missä narsissit ja orvokit muodostavat umm... tyylikkään värien kakofonian...?), tarvitsen yhden vaaleanpunaisen, yhden punaisen ja yhden valkoisen.

Valintojen on osuttava nappiin, sillä seuraavat pionihankinnat eivät tapahdu ihan piakkoin, tilan raivaus kivisestä maasta on oikeasti helvetillinen projekti.

Onneksi on lyhyt muisti.

Seuraa kuva narsissista, lajike on Ice King. Viime vuonna tämä oli se, josta pidin kaikkein vähiten, mutta ainakaan tässä vaiheessa se ei näytä yhtään hassummalta.

Suo, kuokka ja minä

En ole koskaan saanut lasta, mutta voisin kuvitella synnytyksen jälkeisen tunteen olevan samanlainen kuin nyt: Totaalisen väsynyt, täydellisen onnellinen ja mielettömän ylpeä aikaansaannoksesta.

Mitä minä tein? Tulin, näin ja voitin. Sekä sain istutettua kaikki ruukkupionit, jotka tekivät erinomaisesti yhteistyötä olemalla kaikki kahdeksan hengissä.

(Plus yhden, mutta siitä ei kerrota kenellekään...)

Alla siis pionipenkki, jonka pinta-ala lisääntyi tällä kertaa kolmasosalla. Viime kesänä luovutin mahdottomalta tuntuvan urakan edessä. Revanssiottelu meni sitten minulle 6-0.

Ja jokainen kuvassa näkyvä kivi on omin käsin, ikiaikaisella suomalaisella sisulla, apuna vain rautakanki ja omien käsien voima, väännetty penkin tieltä ylös. No okei, tarvitaan myös yksi mies. Joka on melkein seitsemänkymmentä. Kiitokset isille!

Ihan kohta

Narsissit on tänä vuonna antaneet todella odottaa itseään. Ei siinä mitään, narsissien seassa istuskelun ei ollessa vaihtoehto on tullut tehtyä kaikkea muuta. Menneistä viisastuneena en ole vaivautunut kirjoittamaan listaa tehtävistä töistä; kumisaappaat vaan jalkaan, puutarhahanskat käteen, ulos ovesta ja sitten nähdään minne jalat johdattaa.

Kiinalainen sananlasku kuulemma sanoo "Paras lannoite on puutarhurin jalanjäljet". Niitä minun puutarhastani löytyy.

Tämä Carlton taitaa olla huomenna auki. Jos joku kaipaa, niin minut löytää istumasta sen vierestä :)

Lomatunnelmissa

Lyhyen ja ytimekkään paluuni jälkeen poistunkin sitten (kertaalleen siirretylle) narsissilomalle.

Tulen kyllä lomailun keskellä käymään sivistyksen parissa, jos ei muuten, niin tyhjentämään kameran jotta sinne mahtuu lisää kuvia.

Tähän olisi tietysti soveliasta laittaa kuva narsissista, mutta ennustan synkästi, että loman jälkeen kellä tahansa tänne eksyvällä tulee narsisseja korvista, joten ajattelin vielä hetken säästää suurta yleisöäni [Kyllä, teitä molempia]. Tässä siis lehtoimikkä kukassa.

Ei mitään sanottavaa

Puutarhasta bloggaaminen on minulle siten vaikeaa, että puutarhani ja blogin välinen matka on noin 124 kilometriä. Kaikki vuodatukset päätyvät reaaliajassa puutarhapäiväkirjaan ja tietokoneen ääreen palatessa mieleen ei joskus tunnu nousevan mitään erityistä. Päiväkirjan merkinnätkään eivät yleensä parin päivän viiveellä tunnu mainitsemisen arvoisilta.

Alla viime viikon maanantaina kuvattu kevään ensimmäinen valkovuokko. Kuvan saaminen vaati maassa rähmällään makaamista muurahaisten joukossa. Onnistuneita kuvia kaksi kahdestakymmenestä. Sitkeys palkitaan. Myös puutarhassa.

Puutarhurin kootut selitykset

Takajääkausi masensi sen verran, ettei tullut blogattua. Olisi ollut kuvaa valkovuokosta ja sun muista, mutta siirtosormi ei jaksanut nousta ja sitä rataa.

Puutarhassa ei sen sijaan ole tullut laiskoteltua. Tällä hetkellä tuntuu vielä siltä, että minä eikä puutarha määrää missä mennään. Se on tullut opittua, että siitä tunteesta kannattaa nauttia niin kauan kuin se kestää.

Ruukkupioneista viisi on hengissä, mukaan lukien herra Nick, joka jo viime kesänä suostui vilauttamaan kauneuttaan.