Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Seven year itch

Näihin aikoihin vuodesta alkaa viimeistään klassinen puutarhasyyhy iskeä sormiin. Vähän tuntuu kyllä oudolta haikailla kevättä, kun edes talvikaan ei ole kunnolla alkanut. Suunnitelmia on kyllä tehty entiseen malliin, suurisuuntaisia ja etenkin suuritöisiä, tietysti. Ensimmäinen siementilauskin tipahti eilen postiluukusta, siitä huolimatta, että taimikasvatuksen tuloksena lämpöisessä kerrostaloasunnossa on lähinnä odotettavissa hentoisia pitkäsääritaimia.

Pionejakin on jo laitettu tilaukseen, ja ties mitä tässä vielä ehtiikään. Mutta niin se vain on, jokavuotinen keväthulluus iskee yhtä varmasti kuin puutarhaähky loppukesästä.  Ja siitä ei toivu ennenkuin saa taas vetää kumisaappaat jalkaan ja lähteä etsimään puutarhasta ensimmäisiä kevätkukanneniä.

Siihen asti ei auta kuin haikailla ja toivoa että tänä vuonna pystyy hillitsemään itsensä vähän paremmin kuin edellisenä. Viisi uutta pionia, eihän se nyt vielä ole mitenkään kohtuutonta? 

Shawnee Chiefin kukinta tuli nähtyä ensimmäistä kertaa viime kesänä.

Paeonia Shawnee Chief

1 Comments:

At 15 tammikuuta, 2008 20:32, Blogger Sanna Tallgren said...

No Terve!
Viisi pionia ei ole kohtuutonta, ei yhtään. Minulla oli kellarin ikkunalla viimekeväänä 12 pionia odottamassa kesää. Ja minullekin tuli eilen siementilaus!Ja ne daaliat on tilattu... Kivaa!

 

Lähetä kommentti

<< Home