Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Älä ota kesäruukkua

Täytyi tulla hetkeksi lepäämään kaupunkiin maaseudun raadannasta. "Loppu ruukkurääkkäykselle"-kampanja on osoittautunut tehokkaaksi, ja jopa se yksi jasmike, jota on siirrelty ruukussa ympäri puutarhaa vuodesta 2003(...) sai kodin, joskin hitusen kärsineen näköisenä. Narsissipenkin laajennuksesta selvittiin ilman kivisouvia, mutta muiden uudet kodit piti taas raivata sisun ja rautakangen kanssa. Kivipuutarhafaneille ei siinä puuhassa löytynyt paljoa ymmärrystä ;) Kaksi kärhöä tuli vaihdettua päittäin "Älkää kokeilko tätä kotona"-tyyppisellä tekniikalla, ainakaan ne eivät enää ärsytä olemalla väärässä paikassa, etenkin jos heittävät henkensä :P

Ongelmakohtia on siis taas siloiteltu. Jaska kirjoitti muinoin siitä, kuinka puutarha tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että siinä voi olla sisällä. Sinne asti ei olla vieläkään ehditty, mutta maanantaina nurmikolla istuskellessa, tuomien ja narsissien tuoksuessa kilpaa, tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että kyllä tästä vielä jotain tulee. Ja se tuntui hyvältä se.

Alla narsissi Petit Four.

Narcissus Petit Four

3 Comments:

At 24 toukokuuta, 2007 21:30, Blogger Sanna Tallgren said...

Onhan kaunis narsissi tuo! Minulla on semmoista ongelmaa hiukkasen, ettei puutarhassa voi olla sisällä. Silleen oleskella, niinkuin asuisi jossain tuoksuviidakossa...Mutta I´m getting there...

 
At 02 kesäkuuta, 2007 00:08, Blogger quu said...

Miulla on taas se ongelmana, että hommaa on niin maan pimpelimäisesti, ettei yksinkertaisesti jouda nauttia. Kun yhden kohdan saa mielestään valmiiksi, niin toisaalla jo tarvitaan auttavaa kättä.. Ehkä sitä siinä vaiheessa lopettaa puutarhanhoidon, kun on mielestään saanut kaiken valmiiksi? Mitähän se valmis-sana edes tarkoittaa ;)

 
At 30 elokuuta, 2007 22:35, Blogger quu said...

Taas on tullut tänne hiljaisuus.. jokos sitä on rapisteltu uusia narsisseja? ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home