Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle

Tänään oli ilmassa aitoa kevään tuntua kun aurinko paistoi ja maa pilkotti lumen alta. Litsislätsislätäköitä oli siellä täällä ja talitintti lauleskeli kevätlaulua. Huomattavasti siis ilahduttavampaa säätä kuin tämän talven perussetti: Maa mustana ja vettä sataa. Jotenkin olen silti vakuuttunut siitä että jossain vaiheessa tässä saadaan vielä niskaan kahdenkymmenen asteen pakkaset. Viherpeukalot pystyyn että kasveilla on siinä vaiheessa kunnon lumipeite päällään.

Pionitilaus on nyt sitten lähtenyt Tanskaan, sieltä on (toivottavasti) tulossa:
Olen aina pitänyt kasvitilausten rahanmenon oikeutuksen mittarina sitä, että osaan luetella kaikki niissä olevat kasvit ulkomuistista. Tuon listan tekeminen sujui iisipiisisti :) Unelmana on nähdä niiden kaikkien kukkivan vuonna 2010. Pioni Sarah Bernhardt istutettiin pikkuisena kahden varren taimena vuonna 2001, ensimmäisen kukan se teki vuonna 2003. Allaoleva kuva on otettu viime kesänä.

Paeonia Sarah Bernhardt

6 Comments:

At 30 tammikuuta, 2008 20:53, Blogger Sanni said...

Mukavan oloinen tilaus. Minä olen optimisti. Oletan tanskan tilauksestani ainakin osan kukkivan jo ensikesänä. Kerron varmasti kesällä heti miten ne voivat, joten toivotaan, että voita aikaistaa kukannäköhaaveitasi vuodella.

Mikä sen kissaneidin nimi nyt oikein oli? En muista mitenkään :)

 
At 03 helmikuuta, 2008 15:19, Blogger Narcissa said...

Sanni, tilasitko Tanskasta ihan itseksesi vai Klorofyllin kautta? Ja onkin pitänyt kysyä niistä Liettualaisista pioneista, miten ne lähti käyntiin ja kukkiko jo viime kesänä?

Kisuneidin nimeksi tuli Mili, se on kuulemma jo valtava vonkale :) En jaksa odottaa että pääsen taas mökille ihailemaan sitä (ja ehkä vähän puutarhaakin...)

 
At 10 helmikuuta, 2008 18:55, Blogger pioni said...

Kivaa löytää yksi puutarhablogi lisää. Ihania kuvia sinulla:)

 
At 10 helmikuuta, 2008 19:51, Blogger Narcissa said...

Pioni, kiva kun löysit tänne! Ja kiitos kehuista :) Ihanan monta uutta puutarhabloggaajaa onkin putkahtanut maasta sillä aikaa kun itse vietin lepokautta :)

 
At 11 helmikuuta, 2008 16:49, Anonymous Ruusureppu said...

Jee, uusi blogi bongattu ja pioni-immeisiä liikkeellä!

Narcissa: minkä kokoisia juuria/kasveja tuo tanskalainen firma toimittaa? Yritin lueskella niiden sivuja mutta en ymmärtänyt sanaa rodder.

Olen ostanut Pionienkodista tähän astiset kasvini ja saanut 2-3 l ruukuissa aika isoja. Silti kukintaa on saanut odotella ja ainakin 3 on kokonaan häipynyt pionien taivaisiin harmaahomeen tms myötä.

 
At 18 helmikuuta, 2008 21:37, Blogger Narcissa said...

Ruusureppu: En ole koskaan aiemmin tilannut tuolta Tanskasta, Klorofyllissä oli kuva viime vuoden tilauksessa tulleista juurakoista, ihan hyviltä ne näytti.

Tuo kukinnan odottelu on pionien kohdalla ikävä välttämättömyys, mutta sitten jaksaa olla tuplasti innoissaan siitä ihkaensimmäisestä kukasta :)

Ja itsekin olen kaksi pionia onnistunut lähettämään pionien taivaaseen... Jäljellä on onneksi vielä 15, kohta 22!

 

Lähetä kommentti

<< Home