Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Sillä sipuli

Tänään yritin etsiskellä kaupungilla syyslannoitetta narsisseja varten, niille kun sopii parhaiten matalatyppinen lannoite. Syyslannosta ei sitten löytynyt yhtään mistään, mutta sen sijaan pääsin ihailemaan taas kerran kukkasipulilannoitteen nimellä kulkevaa tuotetta, jonka sisältö on silkkaa typpeä, ilman fosforin ja kaliumin häivääkään. Kai se sitten jollekin sipulikasville sopii, mutta hitusen mennään harhaanjohtavan mainonnan puolelle.

Pitää varmaan sitten piipahtaa johonkin isompaan puutarhaliikkeeseen ja altistua samalla heräteostoksille. Onneksi kasvivalikoimat eivät taida olla vielä suurensuuret.

Alla pitkäperjantain suoritus, hangesta pilkistävät lumikellon nenät.