Hela vappen

Haa, jäipä taas bloggaamati hetkeksi. Puutarha on kuitenkin hyvin hanskassa, tosin huomenna epäilen löytäväni sieltä jo valtavan kokoisia rikkaruohomättäitä. Onneksi on viisi päivää aikaa ottaa niitä hengiltä ja puuhailla ties mitä muutakin. Narsissitkin lienee jo kukassa joukoittain. Lämpöaalto todennäköisesti lyhentää niiden kukinta-aikaa, eikä väritkään ole ihan yhtä upeat kuin kylmemmässä säässä, mutta ehkä ei pidä tällä kertaa valittaa :)

Alla Mili Myyränsurma väijyssä narsissipenkissä.

Yks viiskyt

Tämä on kaikkien aikojen sadasviideskymmenes blogipostaus. Se ei ole paljon vähän yli kolmeen vuoteen, mutta ehkä laatu korvaa määrän :P Laadun takeena on nyt esittää jopa kahdelta taholta tullut hieno läpyskä; Kiitos kaunis Pionille ja Sasitalle, mutta olen tuhma ja rikon sääntöjä enkä jaa sitä eteenpäin. Jos kaikki taimikylvökset nyt kupsahtavat mystisesti viikonlopun aikana niin tiedän mistä paha karma johtuu ;)



Olen siis kokeilemassa taas pitkästä aikaa taimikasvatusta kaupunkioloissa, olohuoneen ikkunalauta on taimia pullollaan ja parvekkeellekin tuli ostettua muovipeitteinen kasvihyllykkö, jonne kaikki vähänkin pitkäjalkaisuutta harkitsevat taimenroikaleet ovat joutuneet arestiin. Ihan hyvin näyttää kasvattelut sujuvan, jos ei laske omasta tyhmyydestä johtuneita miestappioita. Kuka olisi osannut arvata että höhlälle keskenkasvuiselle labbikselle maistuisi taimilaatikko multineen?

Viime syksyn heräteostos Crocus fuscotinctus on kovin soma.

Kun lupiini on ihmiselle susi

Viikonlopun puutarhatöissä päästiin jo mullan kanssa leikkimis -asteelle. Ainoat viime vuoden vähemmän menestyksekkäästä perennoiden suorakylvöyrityksestä selvinneet kasvit eli lupiini My Castle't olivat luonnollisesti jääneet asumaan keskelle yläkasvimaata. Muistin kyllä lukeneeni, että lupiinit inhoavat siirtoa, mutta huihai, ei ollut pienintäkään aikomusta jättää niitä siihen oleilemaan pysyvästi. Ruukkutuomio siis oli tiedossa.

Selvisi sitten sekin, miksi lupiinit inhoavat siirtoa. Jahka sain kaivettua niiden puolivälissä Kiinaan matkalla olleet juuret ylös havaitsin että syvimmät kärhöruukutkaan eivät riittäneet isoimmille vonkaleille. Oli sitten pakko haukata yläkasvimaan reunasta pala ja sijoittaa monsterit siihen, seurakseen ne saivat ahtaasti asuneita ritarinkannuksia. Ruukkuihinkin jäi vielä 8 minimonsteria. Ei kellään olisi akselilla Helsinki/Hattula lupiinintarvetta?

Hallelujah, I believe

Tänä keväänä puutarhasta on haettu ja saatu sitä mielenrauhaa, mutta tänä viikonloppuna sieltä löytyi myös jotain muutakin. Lauantaina kun katselin puutarhan lepäävän ilta-auringossa havaitsin tuntevani itseni ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sielun pohjia myöten onnelliseksi. Elämän vuoristoradat, jotka pitivät minut enimmäkseen poissa puutarhasta viimeiset pari vuotta, olivat saaneet minut unohtamaan sen, minkä oikeasti tiesin, ja mitä sadat puutarhoinnin autuudesta kertovat sananlaskut toistavat: Syvin onni asuu puutarhassa.

Onni asuu myös narsissinvarsissa.

Kyllä, herra ministeri

Viime viikonloppuna lumi oli puutarhasta sulanut jo lähes täysin, ja niinpä sain vuoden ensimmäisen rakonkin käteen haravoinnin seurauksena. Talventörröjen poistamisen ohella ei sitten muuta vielä oikein tehtykään. Sen verran iso piha kuitenkin on, että haravoitavaa jäi vielä tällekin viikonlopulle. Sunnuntaille ennustettu pieni takatalvenpoikanenkaan ei paljoa menoa haitanne, ja kun maanantaikin on vielä lomaa niin eiköhän kevätsiivous saada päätökseen.

Tanskan pionit on nyt kaikki ruukutettu ja jännityksellä jään seuraamaan niiden edistymistä. Yksi edellisen suuren pionihankinnan ostoksista Madame Emile Debatene on vielä vähän tuntematon suuruus. Viime vuonna siinä taisi olla viisi kukkaa, joista ainakin kolme samaan aikaan kukkinutta olivat jokaikinen keskenään erilaisia, mutta moinen kukkien vaihtelevuus ei ilmeisesti ole mitenkään epätavallista nuoressa pioniyksilössä. Alla yksi Emilen monista kasvoista.

Kevään korvilla

Keskellä viikkoa tuli tehtyä pikavisiitti puutarhaan kun käväisin matkan varrelta hakemassa Tanskasta tulleet pionit. Viime viikon valtavat lumihanget olivat humahtaneet alas ja näky oli jo jotain kevättä muistuttavaa. Saha taidetaan siis jättää rauhaan viikonloppuna ja siirtyä haravan varteen. Kaikkea ihanaa siellä jo pikasilmäyksellä pilkotti, ei jaksaisi odottaa huomisiltaan että pääsee tutkailemaan puutarhaa ajan kanssa.

Jotenkin sai kyllä potkua työpäivän aamuna nousemiseen kun puutarha odotti heti oven takana, yli sadan kilometrin työmatka-ajelu ei kyllä olisi varmaan kovin mukava pidemmän päälle, etenkin verrattuna nykyiseen alle 15 minuutin viuhahdukseen bussilla pitkin Mannerheimintietä.

Sen verran tuli järkeä käytettyä eilen, että nappasin kameran mukaan matkaan lähtiessä. Galanthus nivalis-kasvusto alkaa näyttää jo joltain, etenkin jos vertaa siihen mistä lähdettiin, eikä esimerkiksi tähän...

Lumikellot istutuksen jäljiltä 2005:

Lumikellot tänä aamuna: