Viherpeukalo keskellä kämmentä

Viikonloppupuutarhurin jorinoita / Musings of a weekend gardener

perjantaina, elokuuta 05, 2005

Narcissan niksinurkka

Todettakoon aluksi, että sillä, mitä minä en tiedä narsisseista voisi täyttää kirjan tai pari.

Yrittäessäni vastata kommenteissa rk:n kysymykseen siitä, miksei narsissit kuki, sain itseni kiinni noin kolmannen sivun paikkeilla ja totesin, kun että kun juttu ei tunnu loppuvan voisin yrittää kirjoittaa aiheesta ihan oikeastikin.

Paras tapa on ehkä aloittaa sillä, mitä minä teen saadakseni narsissit viihtymään.

Ensinnäkin istutan mahdollisimman isot sipulit syksyllä ajoissa, syyskuun puolen välin paikkeilla, jotta ne ehtivät juurtua kunnolla ennen maan jäätymistä. Kastelen jos syksy on kuiva, jotta ne pääsevät kasvuun. Keväällä lannoitan nenien näkyessä ja kerran kukinnan alkaessa vähätyppisellä lannoitteella (käytännössä syyslannoite), kastelen kerran viikossa, jos ei sada, vähintään 20 litraa neliölle, viimeiset kolme kevättä ovat olleet uskomattoman kuivia ja olen saanut raahata vettä gziljoonia litroja. Kukinnan jälkeen otan kukat pois (tämä on enemmän kosmeettista) ja jätän varret rauhaan ja annan niiden kuivua itsekseen vaikka ne näyttävät tosi rönttöisiltä. Varakastelut lopetan kukintaan.

Hirveästi hommaa? Joo. Saisiko ne kukkimaan vähemmällä vaivalla? Varmasti. Mitä hyötyä vaivannäöstä on? Ei voi tietää, koska en raaski jättää esim. kastelematonta koe-aluetta. Teenkö kaiken turhaan? Ehkä, mutta keväällä ehtii puutarhassa vielä nähdä vaivaa.

Ah, mutta piti puhumani kukkimattomuuden syistä.

Syy yksi: Sipulit liian tiheässä. Narsissin sipuli jakautuu teoriassa kahtia joka vuosi, eli neljässä vuodessa yhdestä sipulista pitäisi tulla 16. Tähän tekisi mieli selittää miten sipuli jakaantuu, mutta säästän teidät siltä tällä kertaa... Joka tapauksessa X vuoden kuluttua tila vaan loppuu, varsinkin jos sipulit on alunperin istutettu tiheään. Ja mitä ylemmäs sipulit on istutettu, sitä hanakammin ne jakautuvat.

Lisäksi vauvasipuli tekee lehdet tosi pienenäkin. Eli jos vain mammasipuli kukkii, ja sen neljä lasta ympärillä pukkaavat lehtiä, voi näyttää siltä että narsissit kukkivat harvasti, vaikka kaikki alunperin istutetut kukkivatkin.

Syy kaksi: Liian pienet sipulit. Tosin markettitason sipuleidenkin (12/14 round) pitäisi jaksaa kukkia. Jos sipulit eivät pääse keräämään ravintoa sipuliin, koska niiden lehdet leikataan liian aikaisin tai letitetään :), sipulit kutistuvat hitaasti eivätkä jaksa jossain vaiheessa enää kukkia. Veden puute keväällä ja valon puute johtaa samaan. Minun sipulini saavat suoraa auringonvaloa vähintään neljä tuntia päivässä. En osaa sanoa mikä ei olisi tarpeeksi.

Syy kolme: Sipulit eivät ehdi juurtua syksyllä tai saa tarpeeksi vettä juurtuakseen. Olen itse menettänyt ihan loistokuntoisia sipuleita varmaan tämän takia. [Huokaus].

Syy neljä: Maa ei ole tarpeeksi läpäisevää ja narsissit mätänevät sinne. Hiekkaa sekaan ja johan vesi juoksee.

Ja jotta tästä postista tulisi tooooosi pitkä, laitetaan vielä oikea vastaus alkuperäiseen kysymykseen, joka rivien välistä lukiessa oli lähinnä "Miksei ne kuki, ja mitä tarttis tehdä?"

Kaiva ne ylös, jolloin selviää oliko ne liian tiheässä. Vaikka ei olisi, niin istuta ne (joko samantein, tai myöhemmin syksyllä kunnolla kuivuneina) kauemmas toisistaan, kolmen sipulinmitan syvyyteen. Älä yritä irrottaa toisistaan mammaa ja poikasia, poikaset päästää irti kun niistä siltä tuntuu. Varmista että istutuspaikka saa aurinkoa ja maa on vettäläpäisevää. Muuten siirrä parempaan paikkaan/lisää hiekkaa tai muuten paranna maan läpäisevyyttä. Kalkkia voi iskeä perään. Lannoitus nyt on vähän tarpeetonta: Ensi kevään kukinta on jo valmiina sipulissa, eli siihen ei enää voi vaikuttaa. Vihaista meiliä huonojen neuvojen johdosta saa siis lähettää vasta puolentoista vuoden kuluttua ;)

Jos joku jaksoi lukea tänne asti, laittakaa kommentti :)

Ja eihän tähän voi muuta laittaa... Narsissi Flower Record.

Narcissus Flower Record

4 Comments:

At 05 elokuuta, 2005 18:21, Anonymous JaanaV said...

Kyllä tuli luettua, ja oppia saatua. Minulla itselläni on vasta muutamaan narsissilajiketta, mutta pihakin on aika uusi ja veikkanpa että laijkkeiden määrä nousee. Korpikankaan uusi luettelo nimittäin tuli eilen!
terveisin yksi "tilaaja"

 
At 07 elokuuta, 2005 18:12, Blogger Riikka said...

Kiitoksia,
tämä oli todella hieno juttu. Ihan mielettömän hyvä vastaus!

En ollut tajunnutkaan, että narsissini ovat ehkä vain liian tiheässä. Maahankin voisi lisätä hiekkaa. Menen kaivamaan ne nyt hetimiten ylös.

 
At 08 elokuuta, 2005 13:00, Blogger Narcissa said...

Tosi hienoa että saitte sepustuksesta jotain irti :)

Ja pakko laittaa hyvä sana Korpikankaan puolesta, kaikki narsissit mitä olen sieltä saanut ovat olleet isoja pulleita tuplanenäisiä. Hintansa väärti ostopaikka.

 
At 09 syyskuuta, 2006 02:42, Anonymous Anonyymi said...

dont know if i could post here in english.. but theseflowers are so lovely they touch my soul...

 

Lähetä kommentti

<< Home